torstai 15. kesäkuuta 2017

Iso päätös

Raskaus on lottovoitto ja näin vanhemmalla iällä sen potin voittaminen on entistäkin vaikeampaa. Google osaa kertoa, kuinka 40 vuotiaana raskauden todennäköisyys on pieni ja kromosomihäiriöiden todennäköisyydet kasvaa. Ihan en vielä ole 40, mutta ei montaa vuotta puutu. Tarkoittaako se kuitenkin, että mahdollisuuteni olisi paremmat? Päätimme hyvin pian yhteenmuuton jälkeen, että jätämmä ehkäisyn pois. ”Kun ei tässä nuoremmaksi enää tulla” Ei ollut odotuksissa, että ensimmäisessä tai toisessa kierrossa tärppää. Enemmän ajatuksena oli, että jos luoja suo. Eihän tietäänkää ole suonut. Perheeseemme muutti pari karvavauvaa täyttämään tyhjiötä. Eihän se tietenkään ole sama, mutta parempi kuin ei mitään.

Hetken olimme sitä mieltä, että jos ei luonnollisesti ilman apukeinoja ole tullakseen, niin sittä nautimme toistemme seurasta. Toki varmat päivät on käytetty hyödyksi, limoja seurailtu ja lämpöäkin mitattu. Työmatkojakin olen aikatauluttanut niin, että varmasti olen kotona oikeina päivinä. Viikonloppuna kävimme hyvin henkisesti uuvuttavan keskustelun siitä, että mitä vauvahaaveille tehdään. Lopputulema on, että päätimme ensikierrosta tikuttaa ovista pari kuukautta. Jos tästä ei ole apua taikka ovista ei ole, otamme yhteyttä lääkäriin saadaksemme ajan lapsettomuustutkimuksiin.
Tänään olen googletellut erilaisia ovistestejä. Niitä on paljon ja montaa erilaista, mikä niistä siis valita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti